Seksiä tuubassa

Kaverini juo liikaa, mitä teen

Opiskelijabileet!

Tämä osio on suunniteltu opiskelijatapahtumien järjestäjille. Materiaaleja voi hyödyntää myös uusien toimijoiden perehdyttämisessä. Bileet-oppaan tulostusversio pdf

Aiheesta on myös tehty koulutuspaketti tutoreille ja bilevastaaville:

Koulutuskalvot ja ryhmätyöt tuoreille ja bilevastaaville

Koulutuspaketin käytön ohjeistus

 

Mitä tehtäis?

Juhliminen on kivaa ja tärkeä osa opiskelua. Opiskelijajärjestöjen luoma yhteisöllisyys ja yhteishenki ovat suuri voimavara opiskelijoiden hyvinvoinnin kannalta. Tärkeää on, että opiskelijoille järjestettävien tapahtumien ja juhlien avulla saadaan mahdollisimman moni opiskelunsa aloittava mukaan yhteiseen tekemiseen. Opiskelijoiden terveystutkimuksen (2008) mukaan jopa 40 % miehistä ja 31 % naisista ei koe kuuluvansa mihinkään opiskeluun liittyvään ryhmään.

Hyväksi havaittuja opiskelijatapahtumia
- Leffa- ja peli-illat
- Saunaillat
- Ruoanlaitto yhdessä
- Retket ja urheilutapahtumat, esimerkiksi kuutamoluistelu, pulkkamäki
- Kilpailut, esimerkiksi tietokilpailu, limunjuontikilpailu, tavaranmetsästys
- Kulttuuritapahtumat, esimerkiksi konsertti- ja teatterikäynnit
- Klubi-illat, joissa stand up -komiikkaa tai performanssitaidetta
- Uusien opiskelijoiden kaupunkikierrokset ja -suunnistukset, esimerkiksi Amazing Turku ja Amazing Tampere
- Keskustelutilaisuus jostakin ajankohtaisesta ja mielenkiintoisesta aiheesta

Boolit ja drinkit

 

Alkoholittomien boolien ohjeita 

Raikas booli (noin 30 annosta)

Marjaisa booli

1 litra appelsiinitäysmehua
1 litra omenatäysmehua
1 litra spritea
Jäitä, sitruuna- ja appelsiiniviipaleita
1/3  rypälemehua
2/3 spritea
Jäisiä marjoja

Mocktailit

 

Päivän piristysInkivääri MojitoVirkistävä viilennys
1 osa omenamehua
1 osa appelsiinimehua
1 osa Spritea
Appelsiiniviipale
3-4 limelohkoa
1 tl tummaa sokeria
mintunlehtiä
jäämurskaa
Schweppes Ginger Ale
Vadelmia
Persikkajääteetä
Jäitä, limeviipale
Sekoita blenderissä
 

 

Lähde: mm. Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TUOn hyvinvointiviikot

Tutustumisleikkejä

Tutustumisleikkien avulla on helppo rikkoa uuden ryhmän sisällä olevaa jäätä. Jotkut kuitenkin saattavat kokea mahdollisen huomion keskipisteenä olemisen ahdistavaksi. Leikkiä aloittaessa onkin tärkeää luoda mukava ja rento ilmapiiri ja pitää huoli siitä, ettei kukaan tule nolatuksi. Leikkiä valitessa tulee myös miettiä sen soveltuvuutta tilanteeseen ja ryhmän kokoon.

Tässä muutamia esimerkkejä tutustumisleikeistä:

Identtiset kaksoset
Leikkijät muodostavat pareja, joiden tehtävänä on etsiä 3-5 minuutin aikana mahdollisimman monta heitä yhdistävää asiaa. Asiat voivat olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. Parit voivat kertoa muille pareille löytämänsä asiat.

Leikkelykilpa
Leikkijät jaetaan samansuuruisiin 4-6 henkilön joukkueisiin. Jokainen joukkue saa sakset ja sanomalehden. Leikinohjaajan annettua merkin joukkueet alkavat leikellä lehdistä kirjaimia, joista kootaan jokaisen joukkueen jäsenen etunimi. Se joukkue, jonka nimet ovat ensimmäisenä koossa, voittaa.

Muistipeli
Leikkijöistä kaksi, eli pelaajat viedään leikkitilasta pois. Muut leikkijät jakautuvat pareittain. Jokainen pari sopii keskenään jonkin yhteisen äänimerkin tai liikkeen. Sen jälkeen leikkijät ”sekoittuvat” eli parit eivät ole vierekkäin. Pelaajat tuodaan takaisin tilaan ja he alkavat pelaamaan muistipeliä. Pelaajat koettavat vuorotellen etsiä pareja niin, että he saavat vuorollaan koskea kahden leikkijän päätä. Päätä koskettaessa leikkijä tekee sopimansa merkin. Kun pelaaja löytää parin, hän saa sen kotipesäänsä. Enemmän pareja löytänyt pelaaja voittaa.

Karjatarha
Jokainen leikkijä nostaa hatusta lapun, jossa on eläimen nimi, esimerkiksi possu, kana, tai hevonen. Kunkin eläimen nimeä on vähintään kolmessa lapussa. Leikkijät eivät näytä lappuaan muille vaan hajaantuvat ympäri huonetta. Tarkoituksena on löytää kaikki ryhmän jäsenet. Leikkijät eivät saa puhua, vain matkia oman eläimen ääntä. Leikki loppuu, kun kaikki ovat löytäneet omaan ryhmäänsä. Leikkiä voi vaikeuttaa leikkimällä sitä pimeässä huoneessa tai silmät sidottuina.

Amalia-täti
Tämä tutustumisleikki vaatii hyvää muistia ja keskittymiskykyä. Istutaan piirissä ja leikinjohtaja aloittaa: 'Amalia-täti lähti matkalle ja otti mukaansa (oma nimi)'. Leikinjohtajan vieressä istuva jatkaa: 'Amalia-täti lähti matkalle ja otti mukaansa (edellisen nimi), (oma nimi)'. Jatketaan samaan tapaan. Nimilista kasvaa kasvamistaan piirin loppua kohti mentäessä. Tämä on työläs, mutta tehokas tapa opetella toisten nimiä. Leikkiä voi myös muuntaa keksimällä jokaiselle omalle etunimen ensimmäisellä kirjaimella alkavan ammatin tai adjektiivin, joka liitetään nimiketjuun. Esimerkiksi sairaanhoitaja-Sanna, kukkakauppias-Kaisa ja niin edelleen

Lähde: www.juureton.fi ja Laureamko, haettu SAMOKin Verkko-Veturista.

Check 1: Mitä, missä, milloin?

Budjetti.  Kuinka paljon rahaa on järjestämiseen, saadaanko toiminta-avustuksia tai sponsoreja? Mihin tapahtumasta saatavat lipputulot käytetään? Hyödynnä aikaisempia kokemuksia.

Bileiden teema ja ohjelma. Ohjelmassa on hyvä olla esimerkiksi kilpailu, pelejä, dj, bändi tai muu esitys.  Kilpailut ja niistä saatava palkinnot voi järjestää alkoholittomina. Palkintoina voi olla esimerkiksi lahjakortteja, sponsorisälää tai alkoholittomien juomien drinkkilippuja.

Ruoka- ja juomatarjoilut.  Hyvä ruoka parantaa bileitä! Ota myös erityisruokavaliot huomioon. Päätä hyvissä ajoin ennen juhlia, kuinka paljon alkoholia on tarjolla ja pysy päätöksessäsi. Jos asetat alkoholia tarjolle, huomioi, että sitä on sopivasti – ei rajattomasti.  Tarjoa myös hyviä ja edullisia alkoholittomia juomia – harva jaksaa juoda pelkkää vettä tai kokista koko iltaa. Linkki: Boolit ja drinkit -otsikkopalkki

Yhteishengen luominen. Jos pienemmän luokan tapahtumassa on paljon toisilleen tuntemattomia ihmisiä, pitäisikö ohjelmassa olla tutustumisleikkejä? Leikit, kilpailut ja suunnistukset on hyvä suunnitella niin, ettei niissä nolata ketään. Näin saadaan mukaan nekin, jotka muuten jättäisivät tulematta.

Ajankohta ja biletila. Valitessasi sopivaa ajankohtaa, varmista ettei samaan aikaan ole muita kilpailevia tapahtumia. Varmista että biletiloihin pääsee ja niissä voi toimia myös apuvälineiden käyttäjä. Lähetä mahdolliset tarjouspyynnöt, valitse tiloista paras ja tee tilavaraus. Ole liikkeellä ajoissa!

Vastuuhenkilöt ja aikataulutus. Kuka on vastuussa esimerkiksi talousseurannasta, tiedottamisesta, lipunmyynnistä, narikasta, jälkisiivouksesta tai turvallisuudesta? Tarvittaisiinko seremoniamestaria? Laadi aikataulu ennakkovalmisteluista ja itse tapahtumapäivästä. Varmista, että kaikilla järjestäjillä on toistensa puhelinnumerot.

Check 2: Sopimukset, luvat ja ilmoitukset

Bileet ravintolassa. Lisää tietoa: (Linkki: Bileet ravintolassa.) Neuvottele tarkkaan siitä, mitä tarvikkeita ja palveluita ravintolan kanssa tehtävä sopimus sisältää. Pyydä myös alkoholitonta juomavaihtoehtoa tarjoukseen. Varmista, että drinkkilipulla voi saada myös alkoholittomia juomia.

Esiintyjät. Sovi palkkiot ja huolehdi mahdollisista tekijänoikeusmaksuista.  (Lisätietoja: Teosto, Gramex , Tuotos, Kuvasto, Kopiosto, Kirjailijaliitto. Esimerkiksi: teosto.fi -> Hae lupa.)

Tee kaikki sopimukset kirjallisena. Lue läpi useita kertoja ennen allekirjoittamista. Tarkista, kenellä järjestössänne on nimenkirjoitusoikeus. Yleensä se on puheenjohtajalla sekä varapuheenjohtajalla. Sopimuksissa tulee ilmetä ajankohta, kuka tekee ja mitä ja mitkä ovat mahdolliset sopimussanktiot. Sopimuspohjia löytyy netistä, mutta sellaisen voi myös laatia itse.

Turvallisuus. Varmista, että tiloista löytyy ensiapu- ja ensisammutustarvikkeet. Selvitä, täytyykö sinun itse hankkia järjestyksenvalvojia tapahtumaan.  Tarkista onko palotarkastus tehty ja ovatko rakennusturvallisuus, turvallisuus- ja pelastussuunnitelma sekä kriisiviestintäsuunnitelma ajan tasalla.

Yhteydet viranomaisiin. Tarkista tarvitaanko ilmoitusta poliisille, kunnan ympäristönsuojeluvirastoon tai terveystarkastajalle. Anniskeluluvat hankitaan lääninhallituksesta. Ulkoilmatapahtumista laaditaan ympäristösuunnitelma, huolehdi myös, että wc-tiloja on tarpeeksi.

Check 3: Mainonta, kutsut ja ilmoittautumiset

Valitse sopivimmat markkinointikanavat. Usein paras kanava on puskaradio!

Muita mahdollisuuksia tarjoavat esimerkiksi sähköpostilistat, verkkosivut ja -yhteisöt, julistemainokset ja flyerit, lehti-ilmoitukset, ennakkolipunmyynti ja markkinointi oppilaitoksen tiloissa.

Toimita julisteet tms. paikoilleen ajoissa ja huolehdi myös niiden poistamisesta tapahtuman jälkeen.

- Onko mainokseen tarpeen laittaa OPM (oma pullo mukaan)? Tästä saattaa tulla osalle tunne, että juominen on enemmän ehdotonta, kuin mahdollisuus. 

- Pöytäjuhliin (sitsit ja vuosijuhlat) ilmoittautumisen yhteydessä olisi osallistujalla hyvä olla mahdollisuus valita edullisempi alkoholiton vaihtoehto. Muista kysyä myös erityisruokavaliot.

- Pääsymaksuun (tai illalliskorttiin) sisältyvä alkoholimäärä kannattaa asettaa kohtuulliseksi, jokainen voi itse ostaa lisää juomia niin halutessaan. Jos määrä on suuri, juodaan koko rahan edestä, vaikka muuten ei välttämättä juotaisi niin paljon.

Check 4: Paikan päällä

Tarkasta tila: onko kaikki niin kuin pitääkin?
- Esiintyjien välineet; bändikamat, äänentoisto ja dj:n varusteet
- Valot ja teeman mukainen koristelu
- Lipunmyyntipisteeseen mieluiten enemmän kuin yksi henkilö, muista mahdolliset leimasimet ja vaihtorahakassa.
- Järjestetäänkö narikka? Vastuulliset asetettava koko illaksi.
- Ruoka- ja juomatarjoilujen esillepano
- Alkoholittomat juomat ja niiden tarjoukset ovat esillä kuten muutkin juomat ja tarjoukset  (ei tarvitse erikseen anella)

Check 5: Jälkihoito

Loppu hyvin, kaikki hyvin! Muista kuitenkin tapahtuman jälkihoito:

- Huolehdi tilan siivouksesta.

- Maksa laskut.

- Kiitä ja palkitse järjestäjiä. Sopii tehdä jo valmisteluvaiheessa ja itse tapahtumassa!

- Dokumentoi tapahtuma; ohjeet seuraavalle bilevastaavalle, talousseuranta, pöytäkirjamerkinnät, maininta toimintakertomuksessa

Bileet ravintolassa

Vinkkejä sopimusneuvotteluihin! Lue myös Check 1,2,3,4 ja 5!

Tarjouspyyntö

- Lähetä tapahtumastanne tarjouspyynnöt sopiviin ravintoloihin. Tarjouspyynnön voi laatia kokonaan itse, mutta joillakin ravintoloilla on omat sähköiset lomakkeensa netissä.

- Kerro tarjouksessa tapahtumanne nimi, teema, ajankohta, kesto, järjestävä taho, arvioitu osallistujamäärä, ravintolalta tarvittavat tarvikkeet ja palvelut.

- Valitse tarjouksista paras/parhaat ja sovi tapaaminen. Kun sopimus on tehty, ilmoita muille tarjouksen lähettäneille, että tällä kertaa ette tulleet valinneeksi heidän ravintolaansa.

Sopimusneuvottelut

- Selvitä, kenellä järjestössänne on nimenkirjoitusoikeus.

- Ota neuvotteluihin mukaan nimenkirjoitusoikeuden omaava järjestönne edustaja ja, jos mahdollista, edellisen vuoden bilevastaava.

- Valmistaudu tapaamiseen huolella. Ota mukaan lista kaikista sovittavista ja selvitettävistä asioista.  Esimerkiksi kuka hankki esiintyjät, saa lipunmyyntitulot ja kuinka narikka järjestetään.

- Ravintoloitsija saattaa tarjota neuvotteluissa valmista sopimuspohjaa, mutta voit ehdottaa siihen muutoksia. Kartoita mahdollisuuksia pidempiin sopimuksiin. Esimerkiksi puolen vuoden ja vuoden sopimukset saattavat tarjota mahdollisuuden parempiin etuihin ja joustavampaan yhteistyöhön.

- Pyydä myös alkoholitonta juomaa tarjoukseen.  Voit ehdottaa jotakin valmista drinkkiä. (Linkki: Boolit ja drinkit) Varmista, että mahdollisilla drinkkilipuilla saa myös alkoholitonta juomaa. Ota huomioon, että osa ravintoloitsijoista neuvottelee näistä asioista mielellään, toiset ovat vastahakoisempia. Asiakkaana sinulla on oikeus vaatia tapahtumaasi sopivaa palvelua.

- Sovi kuka hankkii esiintyjät, saa lipunmyyntitulot ja kuinka narikka järjestetään. 

- Tee sopimus kirjallisena ja lue se läpi useita kertoja ennen allekirjoittamista. Kirjatkaa sovittavat asiat ja sopimussanktiot sopimukseen mieluummin liian tarkkaan kuin liian yleisellä tasolla.

Järjestä bileet

Kännikulumittari

Voita!